Tätini ei pidä lampaasta. Hänen mielestään se maistuu villasukalta. Eikä hän ole yksin; erityisesti vanhemmat ihmiset eivät syystä tai toisesta monesti välitä sen mausta. Olisiko sille jokin historiallinen peruste? Joku voisi tehdä aiheesta gradun. Otsikkokin olisi jo valmiina: Kollektiivien makuaisti sukupolvien välillä - Miksi mummot ja vaarit eivät pidä lampaasta?
Meillä kyllä pidetään lampaan lihasta koko perheessä. Suomalainen lammas on tietysti parasta. Joskus olen pohtinut, miksei lammasta kasvateta Suomessa enempää. Luulisi, että meidän olosuhteemme ovat lampaille ihanteelliset. Ahvenanmaalla, jossa olemme liikkuneet melko paljon, lampaita on runsaasti. Olisiko manner-Suomen lampaan vähäisyydellä jokin yhteys mummojen ja vaarien makutottumuksiin?
Sen sijaan Uudessa-Seelannissa lammasta kasvatetaan sitten oikein kunnolla. Sieltä laivataan Suomeenkin lammasta niin, että valinnanvaraa riittää. Jos viljelty lohi on kassilohta, on Uuden-Seelannin lammas hyvä vastine sille. Yhtä kaikki; aina ei suomalaista lammasta löydy, joten kassilammaskin käy ruuanlaittoon hyvin. Ekologisesti se tietysti on hieman outoa, että ruokaa tuodaan täysin vastakkaiselta puolelta maapalloa. Toisaalta laivarahti ei ole järin saastuttava rahtimuoto per lammas, sillä sen energian kulutus per tonni on selvästi kaikista rahtimuodoista matalin.
Kansainvälisessä työnjaossa periaatteena on se, että kukin tekee sitä missä on suhteellisesti tehokkain. Ruokapuolella se toimii niin, että eri maissa tuotetaan sitä sapuskaa, mitä siellä suhteellisesti kannattaa parhaiten tuottaa. Uuden-Seelannin on siten varmaankin tehokkainta tuottaa lampaanlihaa koko maailmalle. Silti voi miettiä, onko siltikään järkevää tuoda lammasta niin kaukaa, kun Suomessa voisi tuottaa herkullista lammasta eurooppalaisille markkinoille.
Ostimme kassilammasta lauantaina. Kävimme hypermarketissa ja niissä kaikki liha on laatikoissa. Sika- ja nautalaatikot jääkaapeissa, eksoottisemmat pakkasessa. Lammas on hypermarketissa eksotiikkaa.
Rosmariinikaritsanfileetä, juurespaistosta ja valkosipuliperunoita
Lampaat:
800 g lampaan/karitsan filee
2 tl oliiviöljyä, rypsikin käy
2 tl Voita tai margariinia
6 oksaa tuoretta rosmariinia
4 kynttä valkosipulia
Juurespaistos:
500 g Mustajuurta
5 Porkkanaa
1 Sipuli
1 rkl Oliiviöljyä (laitoin tryffeliöljyä, mikä sopi mainiosti)
1 tl siirappia
Vuorisuolaa tai muuta sirotesuolaa
Vettä
Valkosipuliperunat:
Osta pakastepussi valkosipuliperunoita, jos haluat päästä helpommalla. Pussin kyljessä on hyvä ohje. Jos pakasteessa on jotain, mikä ei käy, keittokirjasta löytyy ohjeita potuille. Ja jos pottu ei käy, voi käyttää vaikka bataattilisuketta, cuscusta, riisiä... Tein ohjeen mukaan, niin, että käytin liemenä annetuissa suhteissa ruokakermaa ja riisimaitoa. Sekaan laitoin vähän tuoretta minuttua ja lisää valkosipulia.
Toimi näin:
Anna fileiden lämmetä puolisen tuntia huoneen lämmössä ennen paistoa. Pane ensin valkosipuliperunat pussin ohjeen mukaisesti uuniin.
Pese ja pilko porkkanat, mustajuuret ja sipuli. Laita isoon paistinpannuun tai wokkiin öljy, juurkset ja sipuli. Paista ensin kuumalla ja alenna lämpöä. Laita hieman vettä, jos näyttää kuivalta, mutta ei paljoa. Lisää siirappi ja suola ja sekoita ja anna vielä paistua.
Laita öljy paistinpannuun ja kuumenna ja pyörittele pannussa hetki valkosipuliviipaleita ja rosmariininoksia polttamatta niitä. Nosta odottamaan ja paista fileet pannulla olevassa mausteisessa öljyssä välillä käännellen. Paksuudesta riippuen fileet kypsyvät 3-5 minuutissa. Mausta suolalla ja sopivalla pippurilla. Nosta fileet tarjoilulautaselle ja ripottele päälle valkosipuliviipaleet ja rosmariininoksat.
Voit laittaa vettä, ripauksen suolaa ja sokeria pannulle tehdä sekoittamalla helpon kastikkeen lampaalle. Ja senhän suurustaa perunajauhoilla, maissijauhoilla, vehnäjauhoilla tai riisijauhoilla helposti, mikä sitten teille sopiikin.
Tarjoa salaatin kanssa. Juomaksi tummaa punaviiniä, mikä jäi kyllä itseltäni kokeilematta tänään.
Keittiökelmi
sunnuntai 30. syyskuuta 2007
Lauantaikalkkuna

Kalkkunan kasvattamisesta tuli kesällä dokumentti. Kalkkunoita ahdetaan liian pieniin laatikoihin kuljetuksien aikana ja niiden vapaat kävelyolot lintutaloissa (ovatko ne kalkkunaloita?) ovat kurjia. Tehoviljely on esimerkki ahneesta nykymenosta, jossa edullisuus ja luonnosta vieraantuminen hallitsevat elintarvikemarkkinoita. Minua ei lihansyönti hirvitä, se on luonnonmukaista, mutta riepoo kyllä nähdä luontokappaleitten törkeää kohtelua.
Se siitä. Kalkkuna on hyvää. Muista kuitenkin valita sellaista lihaa, jonka tuottaja kunnioittaa eläimiään. Ja mielellään lähellä tuotettua.
Nyt kävi niin, että valitsimme lauantaiksi reseptin, joka kävi meille melkein suoraan. Aina välillä niin käy. Pikkuisen kuitenkin piti säätää. Laitoin omat allergiasäädöt oranssilla.
Olen koittanut katsoa hieman keveämpiä reseptejä viime aikoina. Alkuperäinen resepti on Kati Napan reseptejä MTV3:n keventäjistä. Helppoa, hyvää ja allergisille hyvin sovellettavissa. Ja lisäksi vähäkalorista!
Kalkkunaa ja ruusukaalivokkia
Tarvitset:
400-500 g kalkkunan fileetä
2 tl margariinia
0.25 tl meri- tai vuorisuolaa (itse pidän erityisesti ruususuolasta)
pippuria (meille käyvät viher- ja punapippurit, mitä tahansa voi käyttää)
Ruusukaalivokki
Purkki ruusukaalia. Minulla taisi olla 500 g puhdistamattomia
200 g sipulia
5 porkkanaa (käy myös mustajuuri, keltajuuri tai bataatti, joka kyllä hajoaa helposti)
1 rkl öljyä
0.25 tl suolaa, hienoa
pippuria (mikä sattuu sopimaan kaikille), tai maustesekoitusta
2 rkl vettä
4 rkl Crème Fraiche (mix lemon&mustard hyla); meille käy maustamaton. Voi käyttää myös kasvissekoitteita, kuten ruokakermaa
Toimi näin:
Levitä kalkkunat lautaselle lämpenemään. Puhdista ja viipaloi ruusukaalit. Paloittele porkkanat ja sipulit melko suuriksi paloiksi. Kuumenna öljy ja lisää kasvikset; ensin porkkana, sitten sipuli ja viimeiseksi ruusukaali. (Minä tosin laitoin sekaisin kaikki, eikä haitannut mitenkään.)
Paista lähes kypsiksi, mausta ja lisää vettä. Kypsytä, mutta älä liikaa; kasvikset saavat olla rapeita. Lisää Creme Fraice tai vastaava sekaan. Paista vielä kalkkunaleikkeet valkosipulin kanssa 3-4 minuuttia kummaltakin puolelta.
Jos tuntuu liian niukalta ja on vyössä varaa, voi tähän ottaa liukkeeksi riisiä tai jotain mietoa perunajuttua. Minä en ottaisi.
Resepti on kevyt, noin 250 kaloria/annos.
Meidän perheen kielletyt ruoka-aineet
- kala
- mausteet (curry-mausteseos, inkivääri, kumina, kurkuma, korianteri, chili ja pippurit)
- keväisin raaka porkkana ja omena
- maissi (vältettävä myös maissitärkkelystä ja maissiöljyä)
- kananmuna (myös tuotteet, joissa mahdollisesti kananmunajäämiä tms.)
- palsternakka
- selleri
- kiivi
- banaani
- sitrukset (?) (ehkä käyvät pienissä määrin)
- omena
- päärynä
- kala ja kaikki merenelävät (ruoka valmistettava täysin erillään kaikesta kalasta, pienikin pisara tai kosketus riittää sairaalakäyntiin)
- kiivi
- soija
- kesäkurpitsa
- tomaatti
- sinihomejuustot
- pitkään kypsyneet l. propionihappoa sisältävät juustot, kuten esim. Emmental, Gruyere ja muut voimakkaat
- banaani
- juuriselleri, varsiselleri
- palsternakka
- mango
- persilja
- rucola
- sitrukset
- avokado
- useat yrtit
- kaikki kotimaiset viljat (ruis, ohra, kaura, vehnä)
- mansikka
Tunnisteet:
allergia,
keittiö,
ruoanlaitto,
ruokavalio
Keittiökelmi tekee sapuskaa äärimmäisissä olosuhteissa
Tässä on jälleen yksi ruokablogi. Näitä on jo miljoona ja muutenkin web pursuaa sapuskaa. Kas kun ei kukaan vielä ole keksinyt ruokatulostinta. Varmaan sekin vielä tulee: tässä nimiehdotus, jos sen keksii Apple: iNam. Jos sen keksii Microsoft, nimeksi voi laittaa MS Plates tai Internet Tables. Jos sen keksii Nokia, nimi on N98... Minkä noista arveletkaan tekevän parhaan makuisen ruokaprintterin?
Miksi sitten alan pitää ruokablogia, kun niitä on jo tarpeeksi ja media on muutenkin täynnä kaikkea ruokaan liittyvää? Siksi, että meidän perheemme ruoanlaitto on allergioiden takia mielenkiintoinen seikkailu. Meillä on mm. kala-, maito-, maissi-, vilja-, kananmuna-, vihannes-, hedelmä- ja kaikenlaisia muita allergioita. Eikä siinä vielä kaikki: ne menevät sillä tavalla mukavasti ristiin, että monen ruoan laittaminen kaikille sopivaksi on mielikuvituksellista hommaa. Mutta hurjan palkitsevaa!
Jos luet tätä blogia jatkuvasti, toivon sinun oppivan uusia niksejä kiertää ruoka-aineita. Toivon myös sinun huomaavan, että melkein kaikkia ruokia voi tehdä ilman totuttuja ruoka-aineita. Mutta erityisesti toivon sinun löytävän uusia ruokia ja vinkkejä ruoanlaittoon, olit ruoka-aineallergisille ruokaa laittava tai ihan taviskokki.
Voi olla, että blogissa kommentoin välillä muutakin kuin ruoan laittoa. Seepra ei pääse raidoistaan. Voin kuitenkin vakuuttaa, että ruoka ei aiheuta minkäänlaisia oireita, olit kanssani asioista samaa mieltä tai väärässä.
Kalle Euro, Keittiökelmi.
Miksi sitten alan pitää ruokablogia, kun niitä on jo tarpeeksi ja media on muutenkin täynnä kaikkea ruokaan liittyvää? Siksi, että meidän perheemme ruoanlaitto on allergioiden takia mielenkiintoinen seikkailu. Meillä on mm. kala-, maito-, maissi-, vilja-, kananmuna-, vihannes-, hedelmä- ja kaikenlaisia muita allergioita. Eikä siinä vielä kaikki: ne menevät sillä tavalla mukavasti ristiin, että monen ruoan laittaminen kaikille sopivaksi on mielikuvituksellista hommaa. Mutta hurjan palkitsevaa!
Jos luet tätä blogia jatkuvasti, toivon sinun oppivan uusia niksejä kiertää ruoka-aineita. Toivon myös sinun huomaavan, että melkein kaikkia ruokia voi tehdä ilman totuttuja ruoka-aineita. Mutta erityisesti toivon sinun löytävän uusia ruokia ja vinkkejä ruoanlaittoon, olit ruoka-aineallergisille ruokaa laittava tai ihan taviskokki.
Voi olla, että blogissa kommentoin välillä muutakin kuin ruoan laittoa. Seepra ei pääse raidoistaan. Voin kuitenkin vakuuttaa, että ruoka ei aiheuta minkäänlaisia oireita, olit kanssani asioista samaa mieltä tai väärässä.
Kalle Euro, Keittiökelmi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)